Kompassi ja Maan magneettikenttä

Kompassineula on pieni magneetti, joka voi kääntyä vapaasti. Sen N-pää kääntyy osoittamaan B:n suuntaan, eli siinä kohdassa olevan kentän suuntaan. Kompassi siis tunnistaa kentän suunnan.

Kaukana lähellä olevista magneettisista lähteistä Maan kenttä hallitsee. Sen lujuus ja kaltevuus vaihtelevat sijainnin mukaan. Vaakasuora kompassi seuraa vaakasuoraa komponenttia; tällä alustalla Maan kenttä yksinkertaistetaan vaakasuoraan pohjoiseen suuntautuvaksi kentäksi, jonka suuruus on 50 µT. Alustalla pohjoinen on sinusta poispäin (näytön yläreunaa kohti) ja itä oikealla. Tuo magneetti lähelle, niin sen kenttä voittaa, koska magneetin lähellä B on paljon voimakkaampi kuin 50 µT.

Tässä on kuuluisa pulma. Kompassin N-pää osoittaa kohti Maan maantieteellistä pohjoista, ja erimerkkiset navat vetävät toisiaan puoleensa. Siksi Arktiksella oleva magneettinen napa on oltava magneettinen etelänapa. Maan maantieteellinen pohisnapa on lähellä magneettista S-napaa, ja sen maantieteellinen etelänapa on lähellä magneettista N-napaa.

Magneetin ”pohjoisnapa” on lyhennys ilmauksesta pohjoiseen hakeutuva napa: pää, joka kääntyy kohti maantieteellistä pohjoista.